Elikkäs.. jos tällä nyt tän taas alottais.

Olen 23 vuotias 2 lapsen totaalinen yksinhuoltaja äiti itä-helsingistä. Minulla on yksi koira joka on rodultaan rottweiler. Olen opsikellut helsingin palvelualaojen oppilaitoksessa hotelli- ja ravintola-alan, josta valmistuin tarjoilijaksi 2009 toukokuussa. Olen työskennellyt hesburgerissa 16.11.2007-2.11.2009, jonka jälkeen aloitin 16.11.2009 työt stockmannilla. Aloitin opiskelemaan 2010 tammikuussa sosiaali ja terveysalaa hesotessa joka nykyiseltä nimeltään stadin ammatti opisto(?). Lopetin työni stockamnnilla elokuussa 2010 kun olin tehnyt burn outin koulun ja työn takia. Kävin silloin töissä 4 kertaa viikossa ja 5 kertaa viikossa koulussa. Kouluni jätin kesken maaliskuussa 2011, minun oli tarkoitus keskeyttää jo joulukuussa 2010 kun olin tehnyt niin hirveän burn outin mutta tsemppasin itseni maaliskuuhun 2011 asti. sain tietää tammikuussa 2011 olevanu raskaana ja laskettu aika oli 16.9.2011, mutta ihana rakas tyttäreni Ada Emilia Adalet syntyi 29.9.2011. Adan kanssa oli tosi rankkaa. Adalla oli koliikki ja itki 2,5kk pahimmillaan 8 tuntia putkeen, nukkui 4 tuntia ja huusi uudet 8 tuntia. Adan kanssa jouduin juosta joskus jopa 4 kertaa viikossa neuvolan painokontrolleissa koska ei syönyt ja paino nousi tosi huonosti, samoin lastenklinikalla tuli juostua muutamaan otteeseen, mutta turhaan. Adasta aina sanottiin että ei ole mitään hätää koska oli niin virkeä lapsi ja pituutta tuli aina tosi hyvin, enkä itsekkään ollut huolissani muuten kuin sillon kun uutena äitinä minua peloteltiin mm että adalla on kasvuhäiriö ja päänennenaikainen luutuminen.Adalla ei ole ikinä ollut mitään,vaan ihan terve mieni kohta 3v nyt. Ja tänäpäivänäki on siro neitonen. Adan koliikki kun loppui niin sitten alkoi muut kiukuttelut, ada oli tosi tarkka katseinen suoraan synnyttyään ja sitä monet lääkärit ja kätilöt ihmettelivät ja sanoivat että vaikutti paljon vanhemmalta. Ada ei ollut mikään sylivauva mutta pitijollain tavalla viihdyttää aina ja niin kauan kunnes ada lähti konttamaan 7kuukauden ja 3 päviän isässä niin loppui se itku ja kaikki oli niin paljon helpompaa. Ada lähti tukea vasten kävelemään 7,5kk vanhana ja ilman tukea nousi seimonaa 8 kk vanhana. 9 kk vanhana käveli niin että pari sormea vain hipasi välillä seinää ja tasan 10kk lähti kävelemään ilman mitään tukia :) Kun ada oli 5kk vanha meille syntyi toiselle koiralle 8 pientä pentua, eli ne olivat 3/4 rottweileriä ja 1/4 saksanpaimenkoiraa, 1 tyttö ja 7 poikaa. Nyt ne pennut ovat jo reilu 2 vuotiaita, joista 6 poikaa elossa ja tyttö on elossa. 1 koirista joutui piikille uuden omistajan huono käsittelyn vuoksi... :(  tuona aikana hoidin adan, ne pennut ja suurimmalta osalta hoidin myös yksin meidän rotikan hannibalin ja sakemannirotikkamix jaden. Kun ada oli 10kk vanhana niin tein uuden plussa testin. Vaikka meillä oli jo kauan mennyt huonosti exän kanssa niin silti halusin toisen lapsen jotta ada saa täys sisaruksen. Eli elokuussa 2012 tein siis plussa testin. ja joulukuussa 2012 exä muutti pois ja mä muutin evakkoasuntoon adan ja hannibalin kanssa koska mun asunnossa oli ollut vesivahinko. Huhtikuussa 21 oli laskettu aika mutta eihän se pieni mies sieltä siihen mennessä ollut tullut. 41+5 viikolla menion yliaikakontrolliin ja sanottiin et paikat ihane epäkypsät mut uskoivat et lähtee käynnistymään itse koska vauva oli niin hiljainen ja edellisenä yönä oli ihan jäätäviä supistuksia. eivätkä siis ottaneet osastolle käynnistykseen vaan sanoivat et tuu aamulal käyrille ja sunnuntaina käynnistetää 42+0. Olin epäilevä ja lähin himaa. Exän mutsi toi adan 6 aikaa ja kysy et "sanoko etei tuu iteksee?" sanoin että eiku sanoivat päi vastoin mutta enpä usko. kävelin pihalle ja jäätävät supistukset alko. yöllä 1 aikaa soitin ukille et nyt o pakko lähtee mä enkestä enää tätä kipu. Mummi tuli meille adan luo yöks ja ukki kuskas mut naikkarille ku kättäril oli sulku. 1.30 mut kirjattii sisää ja 8.46 syntyi mun maailman rakas poikani<3

Nyt ada on siis 2v10kk ja Leevi on 1v3kk ja kaikki alkaa olee koko aika helpompaa :) Tähän välii o mahtunut niin paljon suhdedraamaa myös, mutta niitä en halua muistella, koska ne oli tuhota mun elämän. Nyt elänä tätä päivää ja päivä kerrallaa mennää eteepäi :)